
Mikkelin Teatterin syyskauden 2025, avaa maailmalla valtaisan suosion saavuttanut musiikkikomedia Ikuisesti nuori (Forever Young). Ohjauksesta ja sovituksesta vastaa Pekka Laasonen. Ikuisesti nuori on komediallinen laulunäytelmä siitä, mihin suuntaan maailmamme on ajautumassa, mikäli pelkiksi numeroiksi muuttuva nykymeno jatkuu.
Yksi näytelmän keskeisistä teemoista on meitä kaikkia vääjäämättömästi odotteleva vanheneminen, iloineen ja suruineen. Näytelmä sisältää lukuisia ikinuorten näyttelijöidemme tulkitsemia kappaleita, Joutsenlaulusta Barbie girlin kautta aina Buona sera signorinaan. Musiikin sovituksista ja toteutuksesta vastaa - itsekin näyttämöllä oleva - Tuomas Kesälä ja näyttelijöiden koreografina toimii Jyri Numminen. Näytelmän ensi-ilta on 13.9.
Syksyn toinen uutukainen on Michael Frayn kirjoittama Saranat ja Sardiinit (NOISES OFF), joka on kuin näytelmä näytelmässä; teatteriseurue harjoittelee piakkoin ensi-iltaan tulevaa peribrittiläistä näytelmää, eikä monikaan asia tunnu loksahtelevan kohdilleen. Selviääkö seurueemme ensi-iltaan ja mihin asentoon elämät lopussa asettuvatkaan!
Mika Nuojuan Mikkelin Teatterille ohjaama Saranat ja sardiinit on todellinen lajityyppinsä klassikko, sillä sitä on kutsuttu usein kaikkien farssien äidiksi, eikä suotta. Täydellisen farssikokemuksen täydentävät tarkkaan suunnitellut ja toteutetut lavasteet, jotka käännetään väliajalla ympäri ja yleisö saa seurata toisen puoliajan seurataan lavasteiden takaa. Näytelmän ensi-ilta on 11.10.
Tatu ja Patu kiertueelle – vierailut täydentävät kattauksen
Tatun ja Patun seikkailut jatkuvat Mikkelin Teatterissa myös syyskaudella. Teatterilla tapahtuvien esitysten lisäksi tämä vauhtikaksikko lähtee myös tien päälle, sillä Tatu ja Patu, syömään! on mahdollista tilata eripuolille maakuntaa syyskuun puolestavälistä eteenpäin! Tatuna ja Patuna tutut kasvot: Riina Uimonen ja Tuomas Turkka.
Syksyn vierailijoiksi on tähän mennessä kiinnitetty kolme mielenkiintoista esitystä. Mikkelin Miesteatteri, joka palaa vielä kerran näyttämölle Eloruletti -esityksellään, esityspäivinä elokuun kahdeksas ja yhdeksäs. Ville Myllyrinteen komediashow Setämies saapuu piristämää mikkeliläistä lokakuuta ja suomalaisen teatteriklovnerian uranuurtaja Red Nose Company valloittaa näyttämön marraskuun lopulla. Muitakin vierailuja syyskauteen todennäköisesti mahtuu ja niistä lisää tuonnempana.